Hyvinvointi
Hyvinvointi on Dumpissa tärkeää!
Tälle sivulle on kerätty tietoa eri tahoista, jotka tukevat opiskelijan päivittäistä elämää ja hyvinvointia. Muistathan, että myös Dumpin sopolta eli sosiaalipoliittiselta vastaavalta voit kysyä neuvoa tai keskustella eri asioista. Käydyt keskustelut ovat aina luottamuksellisia!
Dumppi järjestää hyvinvointiin liittyvää tapahtumaa säännöllisesti. Kaksi kertaa vuodessa järjestettevä hyvinvointiviikko kerää hyvinvoinnin ympärille tapahtumaa koko viikoksi. Myös muita alkoholittomia ja ilmaisia tapahtumia järjestetään jatkuvasti. Näistä hyvä esimerkki on Sopo & Kopo viihdyttää -tapahtumat, joissa ollaan päästy mm. laittamaan ruokaa, pulkkamäkeen ja pelaamaan lautapelejä.
Myös muiden hyvinvointi kiinnostaa ja Dumppi jäsenineen onkin myös aktiivinen hyväntekijä! Dumpin järjestämiä mahdollisuuksia hyväntekeväisyyteen on esimerkiksi:
- Verenluovutus
- Dumpilla on oma VeriRyhmä, jonka nimissä voit käydä luovuttamassa verta Jyväskylän veripalvelutoimistolla.
- Dumpin veriryhmän nimissä tehdyn verenluovutuksen jälkeen voit noutaa Dumpin toimistolta "Dumpin luovuttajat" -haalarimerkin!
- Kierrätys
- Dumppi järjestää säännöllisesti kirpputori tapahtumia, joissa pääset myymään tai lahjoittamaan tarpeettomat vaatteet/tavarat eteenpäin. Vanhoja tavaroita voit kierrättää myös "Dumppitori" -Facebook ryhmässä
- Tekoja -hyväntekeväisyystempaus
- Vuosittainen hyväntekeväisyys tapahtuma yhdessä Pörssin ja Stimuluksen kanssa, jossa vieraillaan hyväntekeväisyyskohteissa, kuten vanhainkodeissa ja päiväkodeissa.
YTHS
YTHS:n eli Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön tehtävänä on tarjota terveydenhuoltolain mukaiset opiskeluterveyden palvelut perustutkintoa suorittaville yliopisto- ja korkeakouluopiskelijoille. YTHS:n voit ottaa yhteyttä esim. perusterveyteen, hammashoitoon ja mielenterveyteen liittyvissä asioissa.
Tietoa ajanvarauksesta löydät täältä!
Jyväskylän toimipisteen osoite on Puistokatu 4.
Hyvikset
Hyvikset ovat yliopiston henkilökuntaa, jotka ovat saaneet koulutuksen opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemiseen. Heidän tehtävänä on tarjota opiskelijoille keskusteluapua mieltä askarruttavissa asioissa. Hyviksen luokse voi mennä millaisen asian kanssa tahansa ja keskustelut ovat aina luottamuksellisia.
IT-tiedekunnan hyvikset ovat Eeva, Tiina, Ville ja Juuli ota yhteyttä: hyvis-it@jyu.fi
Lisätietoa hyviksistä löydät täältä!
Student Life
Student Lifen hyvinvointitoiminnan tarkoituksena on edistää opiskelijan hyvinvointia, opintoja ja työelämätaitoja. Lähtökohtana on ennaltaehkäisevä toiminta, mutta toiminta on hyvin monipuolista. Lue lisää täältä.
Kriisikeskus Mobile
Tarjoaa ammattitaitoista kriisiapua mihin tahansa tilanteeseen 24h/vrk numerosta 044 7888 470.
Kriisiapua voit hakea Mobilesta esimerkiksi, kun:
- olet kokenut jotakin järkyttävää
- olet kokenut menetyksen
- olet kokenut väkivaltaa
- olet käyttäytynyt väkivaltaisesti
- elämässäsi on kriisi
- olet joutunut tai epäilet joutuneesi rikoksen uhriksi
- kohtaat työssäsi asiakkaita, jotka ovat kokeneet kriisin ja haluat konsultoida ja/tai ohjata asiakkaita kriisityöhön.
Jyväskylän toimipiste löytyy osoitteesta Matarankatu 2 (D-ovi), 40100 Jyväskylä.
Lisätietoa Kriisikeskus Mobilesta löydät täältä!
Nyyti ry
Nyyti ry on opiskelijoiden mielenterveyttä ja opiskelukykyä edistävä valtakunnallinen ja yleishyödyllinen yhdistys, jonka toimintaa Sosiaali- ja terveysministeriö tukee Veikkauksen tuotoilla.
Nyyti ry edistää opiskelijoiden mielenterveyttä tarjoamalla monipuolista tietoa ja toimintaa mielen hyvinvointiin ja opiskeluarjessa jaksamiseen liittyvissä asioissa.
Nyyti ry on osaltaan varmistamassa, että Suomessa riittää tulevaisuudessakin hyvinvoivia tekijöitä työelämän tarpeisiin, sillä huomisen työelämä ja hyvinvointi tehdään tänään.
Tutustu nyytiin täältä!
Sekasin-chat
on MIELI Suomen mielenterveys ry:n ylläpitämä valtakunnallinen, laajasti avoinna oleva keskustelupalvelu, joka tukee mielen hyvinvointia ja mielenterveyden ongelmista selviämistä. Chat luo toivoa jokaiselle nuorelle ja auttaa ratkomaan mieltä painavia ongelmia.
Sekasin Chat on auki vuoden jokaisena päivänä:
- Maanantaista perjantaihin klo 9.00-24.00
- Lauantaina ja sunnuntaina klo 15.00-24.00.
Mielellä on väliä!
Sisäilmaongelmat
Jos epäilet oireilevasi sisäilmaongelmien vuoksi yliopiston tiloissa, ilmoita asiasta osoitteeseen sisailma-asiat@jyu.fi ja käy YTHS:llä.
YTHS toimittaa yliopistolle tietoa opiskelijoiden kokemista sisäilmaongelmista ja näin asiaan voidaan puuttua.
Tarkemmat ohjeet ja lisätietoa sisäilmaongelmista ja niihin puuttumisesta löydät täältä!
Mielenterveyden ensiapuhenkilö
- Dumpissa toimii MIELI Suomen mielenterveys ry:n kouluttamia vapaaehtoisia mielenterveyden ensiapuhenkilöitä. Kyseiset henkilöt ovat syventäneet mielenterveysosaamistaan ja pystyvät tarvittaessa esimerkiksi antamaan tukea sekä neuvoja eri mielenterveyteen liittyvissä asioissa.
- Ensiapuhenkilöt eivät ole ammattilaisia, joten muistathan ottaa tilanteen vaatiessa yhteyttä ammattilaisten tarjoamaan apuun esimerkiksi yllä listattujen linkkien kautta
Dumppi ry:n mielenterveyden ensiapuhenkilöt:
Aleksanteri Skaniakos +358 458031070
Laura Laukkanen +358 50 9114897
Fanni Rantala +358 504112481
Noora Ryhänen +358 452313323
Ota yhteyttä
Kaikissa tilanteissa voit ottaa yhteyttä myös sopoon.
