
Dumppi ry:n strategia 2024-2028
Visio:
Dumppi ry on yhteisö, johon jäsenet kokevat kuuluvansa ja jonka jäsenet haluavat toimia yhdessä. Dumppi tukee alan ammattilaiseksi kehittymisessä sekä tarjoaa laajoja verkostoitumis-, virkistäytymis- ja harrastusmahdollisuuksia koko jäsenistölleen elämäntilanteesta ja akateemisesta iästä riippumatta. Dumppi ry tunnetaan luotettavana, kiinnostavana ja arvostettuna yhteistyökumppanina. Toiminta on yhteisöllistä ja avointa sekä huokuu aktiivista yritteliäisyyttä, kehitystä ja uskallusta.
Missio:
Dumppi ry tukee jäsentensä opintoja, harrastuksia ja ammatillisia sekä sosiaalisia tavoitteita. Järjestö kannustaa jäseniään avoimuuteen, rohkeuteen ja aktiiviseen toimintaan läpi opiskeluajan.
Arvot:
AVOIMUUS
Dumpissa vaalitaan avointa ja eri näkökulmia kunnioittavaa keskusteluilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti avoimuutta edistäviä toimintatapoja, jossa päätöksenteko kuuluu koko jäsenistölle.
AKTIIVISUUS
Dumppi ottaa kantaa sekä paikallisiin että valtakunnallisiin ilmiöihin sekä kannustaa jäseniään aktiiviseen toimintaan. Dumppi tekee vuorovaikutteista jäsenistöään hyödyttävää sidosryhmäyhteistyötä.
ROHKEUS
Dumpissa jokainen uskaltaa olla oma itsensä. Yhteisö rohkaisee ennakkoluulottomaan toimintaan ja itsensä ylittämiseen. Vaikutamme meille tärkeisiin asioihin ja haastamme vallitsevia toimintatapoja.
MONIPUOLISUUS
Dumpissa arvostetaan erilaisia yksilöitä ja heissä näkyvää laaja-alaista osaamista. Toiminta on monipuolista ja innostavaa. Dumppi kehittyy jäsenistönsä tarpeita ja toiveita kuunnellen.
YHTEISÖLLISYYS
Dumppi on yhteisö, joka herättää ylpeyttä, luottamusta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta jäsentensä keskuudessa.