Opiskelijoiden hyvinvointi ja jaksaminen ovat aina puhututtaneet paljon, eivätkä yhtään sen
vähempää näinä maailmaa koettelevan pandemian varjostamina aikoina. Mistä opiskelija löytää
apua ja voimavaroja, kun kaikki on peruttu ja opiskelijan odotetaan aina vain jaksavan?

Tukiverkosto on opiskelijalle mahdottoman tärkeä, mutta tukiverkoston rakentaminen voi olla entistäkin haastavampaa poikkeusolojen vuoksi. Kaiken ollessa etänä kanssaopiskelijoita pääsee näkemään ehkä joskus ja jouluna sekä kuulemaan silloin tällöin verkkoluennolla, jonne ei yleensä ole tapana jäädä tutustumaan ja rupattelemaan pullakahvien ääressä. Potentiaalisia kavereita ja vertaistukea voi lähteä etsimään esimerkiksi ainejärjestön etätapahtumista, joihin voi mennä vaikka ihan vain kuulostelemaan millaista meininkiä siellä on. Osallistukaa rohkeasti, me Dumpin toimijat olemme tapahtumissa juuri teitä varten! Jos haluaisit osallistua etätapahtumiin, mutta osallistuminen jännittää, minuun ja muihin hyvinvointijaostolaisiin voi ottaa yhteyttä ja me jeesataan. Myös IT-tiedekunta ylläpitää erilaisia matalan kynnyksen rentoja keskustelu- ja verkostoitumispalveluita, kuten Meiltä meille -sivusto.​

Haastavina aikoina aikaisempi jaksaminen ja opintojen sujuminen eivät välttämättä olekaan itsestäänselvyys. Opiskelijoille on kuitenkin tarjolla apua, kun sitä vain osaa hakea. Apua tarjoavia tahoja ovat muun muassa YTHS, Nyyti ry, Opiskelijan kompassi, Student Life sekä IT-tiedekunnan hyvikset. Apua on tarjolla esimerkiksi keskusteluchattien ja hyvinvointipajojen muodossa. Jos tämä lista kuulostaa hurjalta etkä tiedä mistä aloittaa, niin sekä hyviksiin että Dumpin sosiaalipoliittiseen vastaavaan voi ottaa yhteyttä hyvin matalalla kynnyksellä, he osaavat tarvittaessa neuvoa eteenpäin.

Tämä ongelma siis selvästi rajoitti elämääni, mutta silti vain vähättelin tuntemuksiani ja ajattelin, ettei näin pienestä vielä kannata ottaa keneenkään yhteyttä, kyllähän minä yksinkin pärjään enkä missään nimessä
halua olla vaivaksi.

Olen itsekin ollut tilanteessa, jossa omat keinot eivät enää riittäneet ja tarvitsin tukea opintojen jatkamiseen. Olen jo pitkään kärsinyt ajoittaisesta esiintymispelosta, jonka takia olen vältellyt tiettyjä kursseja ja tapahtumia, jotka olisivat saattaneet laukaista pelkoreaktion. Tämähän ei oikein passannut pakollisten kurssien suorittamisen saatikka oman hyvinvointini kannalta. Tämä ongelma siis selvästi rajoitti elämääni, mutta silti vain vähättelin tuntemuksiani ja ajattelin, ettei näin pienestä vielä kannata ottaa keneenkään yhteyttä, kyllähän minä yksinkin pärjään enkä missään nimessä halua olla vaivaksi. Eipä ne ongelmat sillä asenteella selvinneet, vaan uhkasivat kasaantua entisestään. Hieman hammasta purren otin yhteyttä hyviksiin sopiakseni keskusteluajan ja selvittääkseni keinoja helpottaa opinnoissa etenemistä.

Vastaanotto oli ehdottoman hyväksyvä ja lämmin, sekä ensimmäistä kertaa elämässäni tuntui, että ongelmani otettiin tosissaan ja siihen lähdettiin aktiivisesti etsimään ratkaisua. Hyvis selvitti tilanteen kanssani perinpohjaisesti ja ohjeisti lääkärintodistusten hankkimiseen, sopi ajan esteettömyysyhdyshenkilön kanssa yksilöllisiä opintojärjestelyjä varten sekä oli henkisenä tukena prosessin loppuun saakka. Vaikka esiintymispelko on yhä taustalla ja osa minua, olen näiden oppien avulla pikkuhiljaa oppinut elämään sen kanssa ja puhumaan asiasta avoimemmin. Mutta mikä parasta, opiskelut sujuvat ja kursseja muovataan minulle sopiviksi, eikä enää tarvitse kärvistellä ongelmien kanssa yksinään. Haluankin muistuttaa teitä kanssaopiskelijoita siitä, että ei ole olemassa liian aikaista hetkeä hakea apua! Ottakaa yhteyttä matalalla kynnyksellä heti kun siltä tuntuu.

Mutta mikä parasta, opiskelut sujuvat ja kursseja muovataan minulle sopiviksi, eikä enää tarvitse kärvistellä ongelmien kanssa yksinään.

Hyvikset opiskelijan apuna

Hyvikset ovat siis tiedekuntakohtaisia opiskelijoiden hyvinvointineuvojia ja tukihenkilöitä, jotka auttavat monissa erilaisissa opiskelijaelämän pulmissa. Hyviksen kanssa voi ottaa puheeksi opintojen sujumisen, hankalan kurssin suorittamisen, jaksamisen, ihmissuhteet, esteettömän opiskelun tai minkä tahansa mietityttävän asian. Hyvikset tarjoavat luottamuksellisessa keskustelussa uusia näkökulmia ja eväitä ongelmanratkaisuun.
IT-tiedekunnan hyviksiin Eevaan, Juuliin, Tiinaan ja Villeen voi ottaa yhteyttä sähköpostitse osoitteessa hyvis-it@jyu.fi. Ensimmäisessä viestissä voit kertoa keskusteluajan tarpeesta sekä halutessasi myös askarruttavasta asiasta. Voit myös kertoa, jos haluat jutella juuri tietyn hyviksen kanssa. Muistathan, että tarvittaessa voit ottaa yhteyttä myös muiden tiedekuntien hyviksiin.

IT-tiedekunnan hyvikset Eeva ja Tiina esittäytyvät

Eeva Pöykkö

"Olen Eeva ja yksi IT-tiedekunnan neljästä hyviksestä. Mielestäni hyviksen tärkein tehtävä on kuulla opiskelijaa. Ohjauksen alussa kyselenkin ensin kuulumisia ja kuuntelen, mitä opiskelija haluaa kertoa. Usein kyselen myös lisäkysymyksiä, sillä haluan varmistua, että ymmärrän opiskelijan tilanteen. Sen jälkeen mietimme yhdessä, miten voisin olla parhaiten avuksi.

Käytännössä tämä tarkoittaa usein sitä, että tutkimme ja selvitämme yhdessä, mikä on opiskelijan ongelma ja millaisia erilaisia ratkaisuja ongelmaan voisi löytää. Usein opiskelija kertoo, että häntä auttoi jo se, että pystyi kertomaan asioistaan jollekin ulkopuoliselle ja sai jäsennettyä omaa tilannettaan. Opiskelijan toiveista riippuen teemme usein jonkinlaista suunnitelmaa ja voimme sopia jatkotapaamisen. Tarvittaessa voin myös ohjata opiskelijan muille asiantuntijoille.

Rohkaisen olemaan yhteydessä hyviksiin matalla kynnyksellä. Yhteydenotto tapahtuu sähköpostilla ja sisällöksi riittää se, että haluaa varata ajan – toki omaa tilannettaan voi avata jo sähköpostissakin. Haluan myös painottaa, että kaikki keskustelut ovat luottamuksellisia. Etäaika kuormittaa opiskelijoita usein eri tavoin. Moni pohtii, onko oma tilanne ja toiminta ”normaalia” ja miten se suhteutuu muiden tekemisiin. Tästäkin voi jutella hyvisten kanssa.

Pidän tärkeänä myös sitä, että arjesta erottaa selkeän vapaa-ajan, jolloin ei tarvitse opiskella eikä edes miettiä sitä, että ”pitäisi(kö) vielä tehdä jotain”. Ilta kannattaa luvan kanssa rauhoittaa palautumiseen ja itselleen mieluisien asioiden tekemiseen."

Tiina Koskelainen

"Olen Tiina Koskelainen, tietojärjestelmätieteen yliopistonopettaja. Väittelin tietojärjestelmätieteestä syksyllä 2018. Väitöksen jälkeen olen tehnyt sekä opettajan että tutkijan töitä. Olin 1,5 vuotta Vaasan yliopistossa tutkimassa nuorten talousosaamista ja kuluttamistottumuksia digitaalisessa ympäristössä. Yleisesti tutkimukseni kohdistuu ihmisten teknologian käyttötapoihin ja niiden muuttumiseen sekä teknologian käytön negatiivisiin vaikutuksiin (esim. teknostressi, teknologiariippuvuus). Nykyään olen opettamisen lisäksi mukana TJT:n opintoneuvonnassa ja koko IT tiedekunnan opintoneuvonnan kehittämistyössä. Lisäksi toimin tiedekunnan Hyviksenä ja teen tutkimusta. Hyviksenä haluan olla henkilö, jonka kanssa voitte tulla juttelemaan niin opiskeluun kuin henkilökohtaiseen elämäänne liittyvistä asioista. Korona-tilanteen pitkittyessä meidän kaikkien voimavarat alkavat olla koetuksella. Ottakaa yhteyttä matalalla kynnyksellä ja tulkaa rohkeasti juttelemaan mieltänne painavista asioista."

Hurjasti voimia kaikille kanssaopiskelijoille!
Inna Räsänen
Dumpin hyvinvointijaosto